Tästä alkaa sinun matkasi viedä PT-tutkintosi uudelle tasolle ja kehittää omaa osaamistasi. Tämä on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Trainer4Youn yhdessä toteuttama sertifiointiohjelma, jonka avulla lisensoituna personal trainerina hankit ajankohtaisen, korkeakoulutasoisen suuntautumisen liikunta-alalla työskentelyyn.
Täydennyskoulutuksen laajuus on 30 opintopistettä ja se toteutetaan etäopintoina verkon kautta. Koulutus koostuu johdannosta korkeakouluopintoihin sekä valitsemastasi suuntautumisvaihtoehdosta. Opintojesi aikana teet myös henkilökohtaisen AHOT-prosessin, jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiemmin hankittua osaamistasi.
Koulutuksessa opiskelu tapahtuu monipuolisten ja ajankohtaisten materiaalien, kuten kirjallisuuden ja videoiden, kautta. Tämän lisäksi teet käytännönläheisiä tehtäviä esimerkiksi verkkotestien ja videotehtävien muodossa, jotka toimivat näyttöinä osaamisesi kehittymisestä.
Koulutus antaa sinulle myös erinomaiset valmiudet hakeutua liikunnanohjaajaopintoihin Kajaanin ammattikorkeakouluun. Suuntautumalla opinnoissasi valitsemaasi ikäryhmään, varmistetaan uusimpaan ja tutkittuun tietoon perustuvien hyvinvointipalvelujen tarjoaminen eri kohderyhmille, joihin liittyvän osaamisen kehittymisen lisäksi personal trainereille avautuu uusia liiketoimintamahdollisuuksia! Tutkinnon korkeakoulutasolle päivittäminen osoittaa personal training -alalla toimivien ammattilaisten kykyä päivittää osaamistaan ja vahvistaa siten työsi arvostusta ja luo uusia työmahdollisuuksia liikunta-alalla toimimiseen. Toivotamme sinulle onnea ja menestystä, sekä mielenkiintoisia hetkiä opintojesi parissa!
AcademicPT-opintojen asiantuntijaopettajat ovat tukenasi kuukausittain Teamsin kautta.
Vuorovaikutus, Didaktiikka ja pedagogiikka, Lapset ja nuoret liikkeelle
Osaajana kehittyminen, tiedonhaku ja kriittisyys
Työhyvinvointi